Saaresta Merenelävä

Haluatko maksaa lisää tuulivoimatukea? Nämä ehdokkaat haluavat että maksat

Suomen Tuulivoimayhdistys lähestyy eduskuntavaaliehdokkaita hattu kourassa. Jos tuulivoimainvestoinnit eivät etene ne tarvitsevat päättäjiltä "työntöapua" ja merituulivoimalle pitäisi myöntää uusi tukijärjestelmä. Kirjeessään ehdokkaille STY:n toiminnanjohtaja Anni Mikkonen mm. sanoo että hallituksen tulisi:


"...parantaa merituulivoiman toimintaedellytyksiä järjestämällä tuotantotuen kilpailutus merituulivoimapuistolle ja kohtuullistamalla merituulivoiman kiinteistövero. Suomen hallituksen on seurattava tavoitteiden saavuttamista ja ryhdyttävä toimiin, mikäli investointeja ei synny."

Tähän mennessä STY on julkisuudessa kertonut miten uudet tuulivoimalat eivät enää tarvitse tukea. Nyt haetaan ehdokkailta tukea.

Suomi jakaa yhteensä nelisen miljardia euroa yritystukea pelkästään tuulivoimatoimijoille.  Tämä ei riitä paitsi STY:lle, myös sankalle joukolle ehdokkaita. Innokkaita uuden tuen kannattajia näyttää löytyvän vihreiden, liike NYT:in, SDP:n, vasemmistoliiton ja keskustan ehdokkaista. Hajaääniä tulee myös sinisiltä, kristillisdemokraateilta ja kokoomukselta.

Kannatatko uutta tuulivoimatukea nykyisten miljardien päälle? Jos, äänestä listan ehdokkaita.
Jos taas et kannata, toimii toisinkinpäin.

Lista ehdokkaista, jotka jakaisivat veronmaksajien rahoja tuulivoimatoimijoille.

 
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Suomi on niin pieni maa,että täällä voidaan ajaa vaikka häkäpöntöillä.

Aamun Die Welt kirjoitti, että Hampurin lähelle rakennetaan ensimmäinen teollisen mittakaavan ilmastoneutraali Power-To-Gas laitos.Teho 5OMW,kustannukset 120milj ja mukana tietysti Vattenfall.

Käyttäjän Lauri-PekkaAlanko kuva
Lauri-Pekka Alanko

Käytetään 120 miljoonaa euroa laitokseen, jonka hyötysuhde juuri ja juuri ylittää 10%. Investoimalla SAMA RAHA metsitykseen tai Intian aurinkovoimaan olisi saatu 10-kertaiset päästövähennykset.

Tämä toiminta olis järkevää, jos rahaa olisi äärettömästi. Viisautta olisi tehdä toimenpiteitä, joilla saadaan maksimaalinen CO2 päästövähennys ja mieluiten nopealla aikataululla. Tämä PTG ainostaan lisää päästöjä, kun huomioidaan sen kokonaisvaikutus.

Vattenfallill sai pari vuotta sitten valmiiksi 1500MW kombilaitoksen Hampuriin. Kielsivät ideologisesti sen tuottaman kaukolämmön käytön kaupungin lämmitykseen. Laitos tuottaa nyt sitten sähköä noin 45% hyötysuhteella. Loppu energia ajetaan Elbeen, kun sitä ei saakäyttää lämmitykseen.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

C02 napataan viereisestä kaasuvoimalasta,sähkö Pohjamereltä.Saksan verkoissa on vielä pitkään melkoinen vajaus p-e suunnassa.Metaani siirretään vieressä jo olevaan kaasuverkkoon.Vuotuinen jäte,60000 tonnia happea ja 7500 tonnia vetyä löytävät käyttäjän samalta teollisuusalueelta.Mistähän olet tuon hyötysuhteen napannut.
Istutetaan 3 milj pyökkiä ja rakennetaan laitos.Näin saadaan 2 kertainen ilmastokuormahyöty.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Tuo hiilivoimalakommentisi on täyttä mielikuvitusta.Ei ainuttakaan faktaa kohdallaan.
www.zeit.de/2016/40/kohlekraftwerk-wedel-schaedlic...

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Erääseen toiseen aihepiiriin liittyen julkaistiin valmiiksi julkinen tieto siitä, miten päättäjät ovat asiasta äänestäneet. Listasta tuli pikakäsittelyllä laiton henkilörekisteri ja se piti poistaa.
Saa nähdä miten tämän kanssa käy.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Minä tulkitsin tuon roskapostina. No, siinäpä sitä. Eli virheet, vassut, äsdeepee, kokkarit kannattavat tuulivoimaan rahan syytämistä. Siinä jo nopeesti arviota, ketä EI kannata äänestää.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Itse asiassa listalta ei tainnut löytyä kuin yksi kokkari. Minua vähän yllätti Liike Nytin iso edustus, vaikkakin jäsenten pitää sitoutua ilmastonmuutoksentorjuntaan. Ehkä he luulevat sen sitten tarkoittavan tuulivoimatukea.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kaksi kokoomuslaista itse löysin. Toinen kuulosti painavalta nimeltä, Risikko. Pääsääntöisesti Kokoomus loisti poissaolollaan ja Liike Nyt oli paljon esillä. Minulle yllätys tämä Nyt.
Mitä Vihreisiin tulee, niin kiinnostavampi olisi lista niistä, ketkä eivät olleet tuolla listalla. Ja vielä selitykset, mikseivät ole.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Innokkaita uuden tuen kannattajia näyttää löytyvän vihreiden, liike NYT:in, SDP:n, vasemmistoliiton ja keskustan ehdokkaista. Hajaääniä tulee myös sinisiltä, kristillisdemokraateilta ja kokoomukselta."

Tjaah. No itselleni jäi vieläkin vaihtoehdoiksi sitten piraatit, persut, liberaalit tai äänestämättä jättäminen. No vahvisti ainakin aikaisempia kantoja tuokin. Tuulivoimaan aivan turha jaella lisätukia, ja entisetkin tuet olivat olivat järjetöntä rahan tuhlausta.

Käyttäjän TommiSalmela kuva
Tommi Salmela

Minulla oli joku tieto että tuulivoimatuki maksaa noin 5 miljoona Euroa joka ikinen päivä. Jannen 4 miljaardin arvio kohottaa tuulivoimatuen noin 11 miljoonaan Euroon/ päivä. Muistaakseni Keskustan heiniä, ja siksi kai voimaloita on enimmäkseen Pohjanmaalla. Tuolta me saadaan rahaa että saadaan nuorisopudokkaille koulutusta ja töitä ja sitten vaan lapsentekohommin.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Loppusumma tietenkin riippu tuotannon määrästä ja sähkön hinnasta, päivät vaihtelevat eikä summa ole tarkka.
Juuri nyt tuulivoimatuotantoa on 845 MW ja tuki 43 eur / MWh.

https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjest...

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Talouselämän alkuvuoden artikkelissa oli seuraava tieto: "Loistava uutinen veronmaksajille, mutta halpaa sähköä ostaneille ei niin hyvä. Suomi maksaa tänä vuonna tuulivoimatukea selvästi vähemmän kuin viime vuonna. Energiaviraston mukaan tuulitukea maksettiin viime vuonna 215,6 miljoonaa euroa, kun tänä vuonna tuki jää 140–150 miljoonaan euroon."

Eli ainakin tuon mukaan lukunne lienevät jostain toisesta todellisuudesta.

https://www.talouselama.fi/uutiset/hyva-uutinen-ve...

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #9

Jos sähkönhinta nousee, tuki on pienempi, tietenkin.
Tariffituen piirissä on noin 2500 MW ja jos tuotanto on kolmannes kapasiteetista, keskimääräinen päivätuotanto on 20 000 MW ja vuosituotanto on 7300000.

Myönnetty maksimituki tälle on vuodessa reilu 390 miljoonaa. Kerro se kahdellatoista ja saat maksimitariffituen määrän.

Miten ne luvut menevät Markon todellisuudessa?

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #11

Kokeillaan uudelleen: "Energiaviraston mukaan tuulitukea maksettiin viime vuonna 215,6 miljoonaa euroa", siis tukea olisi maksettu tuon verran viime vuonna, ei 390 miljoonaa, ja jos menet vaikkapa vuoteen 2010-2011 niin todellinen tukimäärä on vielä paljon kauempana esittämästäsi 390 miljoonan tasosta.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #12

"jos menet vaikkapa vuoteen 2010-2011 niin todellinen tukimäärä on vielä paljon kauempana esittämästäsi 390 miljoonan tasosta."

Et ole tosissasi?
Osaatko yhtään arvata miksi v. 2010 hyväksyttyä tariffitukea ei paljoa maksettu vuosina 2010-2011?

Vinkki: Tukea maksetaan vain sellaisille voimaloille jotka on hyväksytty tuen piiriin ja sen jälkeen rakennettu, niiden tuotannon mukaan. Oliskohan noina vuosina ollut kymmenesosaakaan nyt tuen piirissä olevista?

Noin puolet tukipäätöksistä tehtiin vuonna 2015. Nyt ne pyörivät täysimääräisinä, paitsi tietääkseni Metsälän voimalat seisovat edelleen mikä laskee maksettavan tuen määrää.

Pirjetta Kesseli

Kaikki on maailmassa tuellista: uhanalaisten lajien säilyminen, Viikkari-laivat, ydinvoima, maatalous, lasten hankinta.

Mikä olisi ydinvoiman mahdollisuus, jos sitä ei tuettaisi?

Käyttäjän erkkitapanileskela kuva
erkki leskelä

Lopetetaan verorahojen heitto tuulenvietäväksi eli tuet pois.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Tuki tuulivoimalle saatiin aikaan massiivisella "ilmasto lämpenee", "maailmanloppu uhkaa toteutua 2016" pelottelulla. Maailmanlopun aikataulua on siirretty jo monet kerrat eteenpäin, ja kun huomattiin että ilmasto viilenee ja hiili on alkuaine jota ei voida lakiteitse kieltää, niin nyt viileneminen olisi lämpenemisestä johtuva ääri-ilmiö.. hah haa. Kuitenkin päivittäin Yle lähettää useita ilmasto lämpenee, ym. ilmastovaalit uutisointia joissa sanomana on että rahalla voitaisiin estää tai hillitä ilmastonmuutosta, ja tuulivoimaloiden piti esittää miten sähköä tuotetaan ilmaisesta tuulesta puhtaasti niin että sähkölaskut halpenee. - Ei se vaan onnistunut, kaikki puheet ilmaisesta energiasta ym. "euron tuki tuulivoimaan tuottaa jopa yli kymmenen euroa takaisin yhteiskunnalle" - (Jari Suominen), olivat liian hyviä ollakseen totta.. ja niin kuin on todettu ja todistettu, puheet olivat suurta valhetta vaan. Eli jos kerran aloitetaan valehtelemaan, niin pieni valehtelu ei kannata, suurella valehtelulla tuulivoima kopla sai valtion varoista arviolta lähes 4000 miljoonaa euroa. Siitä on jo maksettu yli 800 miljoonaa ja maksatus jatkuu jos valheiden varassa bisnes sallitaan ainakin n. 2030 saakka.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset