*

Saaresta Merenelävä

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 32 min 38 s sitten

Pakkasvaroitus alkuviikolle: ”Huomaa pakkasen ja tuulen yhteisvaikutus”

25.2.2018 19:27

Ilmatieteen laitos on antanut alkuviikolle pakkasvaroituksen riskiryhmille, eli vanhuksille, lapsille, hengitystiesairaille ja ulkona työtä tekeville.

Pakkanen on ennusteen mukaan purevinta maanantain ja tiistain välisenä yönä sekä tiistaiaamupäivällä.

Foreca puolestaan varoittaa pakkasen ja tuulen yhteisvaikutuksesta.

– Kohti kylmempiä aikoja mennään. Huomaa pakkasen ja tuulen yhteisvaikutus, meteorologit tviittaavat.

Ex-valtiosihteeri arvioi Suomen Nato-kantaa: ”Sauli Niinistön sanoilla on nyt suuri paino”

25.2.2018 18:50

Ulkoministeriön entinen valtiosihteeri ja ex-diplomaatti Pertti Torstila arvioi, että tasavallan presidentti Sauli Niinistön asema ulkopolitiikan johtajana on vahvistunut presidentinvaalien jälkeen.

– Musertavan vaalivoiton jälkeen presidentti Niinistön sanoilla on nyt suuri paino, Torstila toteaa Suomen ja Ruotsin mahdollista Nato-jäsenyyttä pohtivassa kirjoituksessaan, joka julkaistiin Svenska Dagbladetissa perjantaina.

”Banaani” ja 4 muuta Nokia-puhelinta julki: ”Viiden kärkeen nouseminen tarkoittaa, että toimitukset kasvatettava 10-kertaisiksi”

25.2.2018 18:17

Suomalainen matkapuhelinalan startup HMD Global ilmoittaa myyneensä ensimmäisenä täytenä toimintavuotenaan noin 70 miljoonaa puhelinta. Määrä on tuntuvasti yli analyytikoiden arvioiden.

HMD:n markkinointijohtaja Pekka Rantala kertoo, että Nokia-puhelimia myytiin viime vuonna noin 70 miljoonaa kappaletta yli 170 maassa ja 250 000 myyntipisteessä. HMD ei paljasta tarkkoja tuotekohtaisia lukuja, mutta myydyistä puhelimista enemmistö oli vielä peruspuhelimia.

Mika Kojonkoski toivoo Suomen kansalta lisää kunnioitusta olympiaurheilijoille

25.2.2018 15:22

Suomen Pyeongchangin olympiajoukkueen tuloksena oli yksi kulta, yksi hopea ja neljä pronssia. Siis enemmän mitaleja kuin kaksissa edellisissä talviolympialaisissa.

Paljon lokaa niskoilleen varsinkin Rio de Janeiron kesäolympialaisten surkean menestyksen takia niskoilleen saanut Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski vaikutti helpottuneelta.

Krista Pärmäkoski hämmästeli mitalisaalistaan - Itävaltalainen eksymistään

25.2.2018 13:04

Suomalaisviikonloppu Pyeongchangin olympialaisissa oli riemukas. Lauantaina Iivo Niskanen hiihti 50 kilometrillä olympiakultaa ja sunnuntaina Krista Pärmäkoski hiihti 30 kilometrillä olympiahpopeaa.

Pärmäkoski voitti Pyeongchangissa hopeansa lisäksi kaksi pronssimitalia. Hän voitti puolet Suomen joukkueen mitaleista.

- En olisi uskonut. Kolme henkilökohtaista mitalia. Tavoitteena oli saavuttaa yksi ja nyt mä saavutin niitä kolme, Pärmäkoski hehkutti.

Marit Björgen voitti 30 kilometriä ylivoimaisesti. Pärmäkosken mukaan Björgen karkasi odotettua aikaisemmin.

Miksi puhelimen akkukesto lyhenee pakkasessa? Tutkijat kertovat

25.2.2018 12:50

Puhelimen akku tuntuu pakkasella kuluvan hetkessä loppuun. Kylmälaboratorioissa akkuja testanneiden tutkijoiden mukaan tähän on looginen selitys.

Teknologian tutkimuskeskus VTT on testannut kylmälaboratoriossaan monenlaisten akkujen kestävyyttä ja toimivuutta pakkasessa. Tutkimustiimin vetäjä Mikko Pihlatie toteaa, että litiumioniakun varaustila ei sinänsä varsinaisesti katoa pakkasella.

–Ongelma tai käytön rajoitus tulee siitä, että akun sisällä materiaalien kyky siirtää varausta heikkenee kylmässä.

EU päästää latvialaispankin kaatumaan – Epäillään Pohjois-Korean ohjusohjelman rahoittamisesta

25.2.2018 12:10

Euroopan keskuspankin valvontaelin ilmoitti lauantaina, että latvialainen ABLV-pankki ja sen tytäryhtiö ovat kaatumassa tai kaatumaisillaan.

Kumpikaan pankki ei pysty vastamaan veloistaan ja muista sitoumuksistaan. Pankeista ei yksinkertaisesti löydy varoja nopeasti irrotettavaksi.

Kriisinratkaisuneuvosto ilmoitti lauantaina yöllä, ettei se pidä kriisinratkaisua tarpeellisena ABLV-pankin ja sen tytäryhtiön ABLV Bank Luxemburgin osalta. Julkinen intressi ei edellytä niiden pelastamista.

Kovaa kritiikkiä valtion viinayhtiön myynnille: ”Järjetön virhe toistumassa”

25.2.2018 11:29

Kansalaispuolueen puheenjohtaja, agronomi Sami Kilpeläinen arvostelee kovin sanoin päätöstä Altian pörssilistaamisesta.

– Suomen valtio jatkaa keskustan johdolla yltiöpäistä yksityistämisvimmaa. Altian myynnissä on toistumassa sama järjetön virhe kuin aikanaan Kemiran ja sähköverkkojen yksityistämisessä: hetkellisen myyntivoiton kiimassa tuhotaan pitkäaikainen valtion tulolähde, mutta erityisesti viljelijöiden tärkeä ja vakaa sopimuskumppani, Kilpeläinen kommentoi Puheenvuoron blogissaan.

Ylilääkäri avaa 500 000 €:n lääkehoidon taustoja: ”Kohtuutonta suojata patentilla 15 vuoden ajaksi”

25.2.2018 10:38

Suomessa on viime viikkoina keskusteltu vaikean SMA-lihassairauden hoitoon käytettävästä nusinerseeni –lääkkeestä ja sen poikkeuksellisen korkeasta hinnasta. Nusinerseeni-hoidon vuosikustannus on ensimmäisenä hoitovuotena noin 500 000 euroa ja sen jälkeen potilasta kohden 250 000 euroa vuodessa.

Suomessa terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto PALKO suositteli joulukuussa, ettei nusinerseenia makseta julkisen terveydenhuollon varoista.

Krista Pärmäkoskelle hopeaa

25.2.2018 09:54

Krista Pärmäkoski on hiihtänyt hopealle naisten 30 kilometrin kilpailussa Pyeongchangin olympialaisissa. Kultaa hiihti Norjan Marit Björgen.

Pärmäkoskella on myös pronssimitali yhdistelmähiihdosta ja väliaikalähtökilpailusta. 

Suomen olympiajoukkueen mukaan edellisen kerran kolme mitalia samoissa olympialaisissa voitti Marja-Liisa Kirvesniemi Sarajevossa 1984.

Timo Soinilta suorat sanat Ville Niinistölle: ”Vakava paikka, jota ei kannata somesoosilla aliarvioida”

25.2.2018 09:37

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) tyrmää tylyin sanoin vihreiden kansanedustajan Ville Niinistön arvostelun.

–Ville Niinistö räkyttää sosiaalisessa mediassa hommistani. Ikävä kyllä Ville mölisee, kun ei tiedä, ei välitä ottaa selvää tai ei tunne asioita tai ei ole paikalla, kun niistä puhutaan ja keskustellaan, Soini kuittaa blogissaan.

Venäjälle kiekkokultaa olympialipulla toisen kerran

25.2.2018 09:22

Ei ollut yllättävää, että Venäjän olympiaurheilijat, lyhenteeltään OAR, voitti kultaa miesten jääkiekkoturnauksessa Pyeongchangissa. Yllättävää kuitenkin oli, että venäläiset voittivat loppuottelussa Saksan 4-3 vasta jatkoajalla.

Saksan Dominik Kahun ja Jonas Müller maalasivat joukkueensa kolmannessa erässä 3-2 -johtoon. Viimeisellä minuutilla Nikita Gusev tasoitti kuitenkin 3-3:een Venäjän pelattua ilman maalivahtia.

Olympiakullan ratkaisseen maalin viimeisteli Kirill Kaprizov. Maalin syötti Nikita Gusev, jonka tehopisteet loppuottelusta olivat 2+2.

Meteorologi: ”Näin kylmä helmi-maaliskuun vaihde toistuu vain kerran tai pari vuosisadassa”

25.2.2018 09:09

Forecan meteorologi Markus Mäntykannas ennustaa, että kylmimmät päivät ovat Etelä-Suomessa vasta edessä. Alkuviikolla eteläisen Suomen ylle koillisesta leviävä ilmamassa voi hänen mukaansa kylmimmillään olla -25 –asteista.

– Kaiketi nyt voidaan puhua siis poikkeuksellisen kylmästä ilmamassasta; näin kylmä helmi-maaliskuun vaihde toistuu keskimäärin vain kerran tai pari vuosisadassa, Mäntykannas toteaa blogissaan.

Iivo Niskanen pelasti Suomen olympialaiset – ”Känniministerit” alittivat riman

24.2.2018 20:19

Pyeongchangin olympiakisoissa Suomi oli ennen lauantaina ohjelmassa ollutta 50 kilometrin hiihtoa saavuttanut neljä pronssimitalia. Mitaleja roppakaupalla kahmineissa Norjassa ja Ruotsissa Suomen surkealle tasolle naureskeltiin, kunnes lauantaina Iivo Niskanen hiihti viidelläkympillä olympiakultaa.

Niskasen kultamitalin myötä Suomen olympiajoukkue voi palata kotiin pää pystyssä. Paljon parjattu joukkueenjohtaja ja huippu-urheilupomo Mika Kojonkoskikin välttänee pahimmat teilaukset sosiaalisessa mediassa.

Kanada sai lohdutusmitalit - Saksa-tappio näytti harmittavan

24.2.2018 19:36

Kanada voitti olympiajääkiekossa pronssia. Tshekki jäi pronssipelissä Kanadan jalkoihin maalein 4-6.

Kanada oli perjantaina hävinnyt välieräottelussa Saksalle 3-4. Vaikka NHL-pelaajat eivät Pyeongchangin olympiakisoihin saaneet osallistua, on Saksa-tappiota Kanadan mediassa luonnehdittu häpeälliseksi.

Mitenkään riemukkaan oloisina kanadalaispelaajat eivät pronssiottelun jälkeen olleet. Kanadan hyökkääjä Quinton Howden myönsi, ettei latautuminen pronssiotteluun ollut todellakaan helppoa.

Suuri joukko suomalaisia saamassa perintöä lähivuosina: ”Moni voi yllättyä ja huomata olevansa varakas”

24.2.2018 16:23

Suomalaisilla perheillä on omaisuutta satojen miljardien eurojen edestä. Lähivuosina moni vaurastuu perintötilanteissa, joihin ei välttämättä ole varauduttu. Perinnön saaminen ja jättäminen mietityttävät suomalaisia, mutta asiasta vaietaan. Moni suomalainen pohtiikin perintöön liittyviä asioita itsekseen.

Asia selviää varainhoitajan ja yksityispankin FIM:n teettämästä kyselytutkimuksesta, jonka toteutti tutkimusyhtiö Kantar TNS.

SAK ripittää Juha Sipilän hallitusta: ”Toimet eivät ole oikeudenmukaisia eivätkä poliittisesti kestäviä”

24.2.2018 15:48

SAK:n johtaja Matti Huutola arvostelee Juha Sipilän (kesk.) hallitusta vääriin asioihin keskittymisestä. Huutola sanoo, että hallitus on työllisyyspolitiikassaan painottanut aktiivimallin kaltaisia kepityksiä, jotka ”työllistymisen sijaan johtavat työttömien köyhtymiseen”.

– Hallituksen toimet eivät ole sosiaalisesti oikeudenmukaisia eivätkä poliittisesti kestäviä, hän totesi puheessaan Jyväskylän Talven seminaarissa lauantaina.

Huutolan mukaan on etsittävä uusia keinoja työllisyyden parantamiseksi.

Puheenjohtaja tyrmää oudon väitteen Väyrysen Kansalaispuolueesta: ”Johto toimii sääntöjen ja lakien mukaan”

24.2.2018 15:33

Paavo Väyrysen perustaman Kansalaispuolueen sisällä kuohuu. Puolueen ”asiantuntijajäseneksi” itseään tituleeraava Kari Arvola syytti lauantaina Facebookissa puoluejohtoa Kansalaispuolueen ”kaappauksesta”.

Karu väite ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta: ”Eräänlainen valuvika”

24.2.2018 12:50

Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja, ekonomisti ja vihreiden kuntapoliitikko Mikko Kiesiläinen arvostelee nykyista ansiosidonnaista työttömyysturvaa kovin sanoin.

– Suomen nykyiseen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan on jäänyt eräänlainen valuvika, hän kirjoittaa blogissaan.

Iivo Niskanen hiihti olympiakultaa: "Kyllä se on minulle iso juttu"

24.2.2018 12:41

Iivo Niskanen juhlii 50 kilometrin hiihdon olympiavoittoa. Hän on ensimmäinen suomalainen maastohiihdon kultamitalisti 20 vuoteen.

Niskaselta kisa oli väkevä esitys.

- Aamulla kun heräsin, huokaisin helpotuksesta, että olen terve ja pystyn mittaamaan kaiken, mitä on miehessä annettavaa, hän sanoi.

Venäjän Aleksander Bolshunov ei kyennyt vastaamaan Niskasen loppukiriin ja jäi hopealle. Niskanen ei ollut huolestunut venäläisen uhasta.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset