Saaresta Merenelävä

Työttömyysturva

TE-toimiston sudenkuopat

 

Tänään saimme lukea ainakin Aamulehdestä aktiivimallin vaikutuksia.  Jopa 54% työttömistä tullaan leikkaamaan työttömyysetuudesta.

 

Mitä sudenkuoppia sitten aktiivimalliin, työttömyysturvalakiin ja sitä kautta TE-toimiston toimintaan sitten liittyy?

Pääasia on että päätetään?

Uutisoinnin mukaan aktiivimallin ensimmäisen jakson osalta vaatimukset täyttäneitä olisi noin vajaa puolet työttömistä.  Tämä tarkoittaisi että yli puolelle toteutuisi aktiivimallin leikkuri.  Jos tämä ei ole työttömyysturvan leikkaus niin mikähän sitten olisi?  En tiedä mahtaako vielä tulla maksatuksen siirtoja, jos jokaiselle tehdään asiasta erikseen uusi päätös.  Byrokratia on ainakin tässä tapauksessa valtava.

Kannustavaan perusturvaan

Sote- ja maakuntauudistusta koskevat lait ovat eduskunnassa kesken käsittelyn; eikä uudistuksen kivikkoisella polulla näytä juuri helpommalta tuoreimman valinnanvapaus-osion valmistuttua. Niinpä poliittisen keskustelun keskiöön puolueet ovat viime viikkoina nostaneet niin työttömyys- kuin sosiaaliturvan uudistamisen.

Työttömyysturvat sinisiksi?

Sinisten ministerit Sampo Terho ja Pirkko Mattila vaativat yhtäläistä työttömyysturvaa kaikille. Selvitysmieheksi on valittu Mauri Kotamäki. Hän on mm. kirjoittanut tästä aiheesta mm. HS 1/2015 pääkirjoituksessa, että ”työttömyysvakuutusta pitää muuttaa reilummaksi”.

Ansiosidonnainen ei saa olla vain ay-liikkeiden jäsenille

Ansiosidonnainen työttömyysturva tulisi ulottaa kaikille palkansaajille ja yrittäjille. Mielestäni se ei voi olla vain liittojen yksinoikeus, etenkin kun liitto maksaa siitä vain marginaaliosan. Valtio maksaa ansiosidonnaisen kustannuksista 94,5 prosenttia, joka katetaan valtion verotuloilla ja työttömyysvakuutusmaksuilla, jotka peritään palkansaajilta ja työnantajilta. Kaikki palkansaajat rahoittavat nykyistä ansiosidonnaisuutta, vaikka eivät olekaan sen piirissä.

Työttömyysturvan suojaosan nosto kannustaisi työtöntä

Olen ollut elämässäni työtön kolmessa eri vaiheessa. Tiedän miltä tuntuu, kun vastauksia kymmeniin työpaikkahakemuksiin ei tule tai kun ei pääse edes haastatteluun. Erityisesti työttömyyden alkuvaiheessa työtön haluaa nopeasti päästä kiinni uuteen. Mitä pidemmälle työttömyys etenee, sitä hankalammaksi käy usein myös työnhaku. Usko omiin mahdollisuuksiin hiipuu, jollei joku ole kannustamassa ja rohkaisemassa sekä ”jeesimässä” vähän eteenpäin.

Avoin kirje Juhana Vartiaiselle

Susanna Päivärinta kysyi sinulta ivalolaisen 60-vuotiaan työttömän naisen tilanteesta; pitäisikö hänen muuttaa muualle? Totesit, että poismuuttaminen on täysin normaalia. Vastauksesi koski minua. (8.2.2018 http://www.iltalehti.fi/iltv-paivarinta/201802090105233_iv.shtml, HS 5.2.2018  https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005552637.html )

Aktiivimallikritiikki edistää fatalistista ihmiskuvaa

Työttömyysturvan aktiivimalli on perustellusti herättänyt voimakasta kritiikkiä. Mallli leikkaa työttömyysturvaa 4,65%, mikäli työtön ei ole ollut riittävän aktiivinen. Aktiivisuuskriteerin voi täyttää esimerkiksi osallistumalla TE-toimiston aktivointitoimiin tai työllistymällä kolmen kuukauden aikana vähintään 18 tunnin ajaksi. Malli on huomattavan byrokraattinen, se lisää tehotonta TE-toimiston toimintaa, eikä se edes säästä julkisia menoja.

Kaaos vai oikeutettu protesti?

Keltainen lehdistö on julistanut, että Suomi on perjantaina kaaoksessa työttömyysturvan leikkausta eli ns. aktiivimallia vastustavan mielenilmauksen ja poliittisten lakkojen vuoksi. Oikeistopuolueet ja työnantajien edustajat puolestaan ovat paheksuneet mielenilmausta vastuuttomaksi ja kalliiksi. Mietitäänpä siis hetki tätä asiaa.

Saavutettu etu: työttömyyspäiväraha

Tämä aktiivimalli tuntuu sekoittavan koko Suomen. Miksi se sekoittaa? Siksi, että koko mallin ympärillä riehuu epätarkkuuksien sanapilvi. Eilenkin presidentti Niinistö monta kertaa koetti korjata asiantilaa, mutta sama virsi vain jatkui. Siksi ajattelin kertoa muutaman havainnon. Nämä havainnot ovat tosia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä