Saaresta Merenelävä

Kaikki blogit puheenaiheesta Piraattipuolue

Onko avoimuus ja demokratia mielestäsi vain poliitikkojen vappupuheita?

Räjähtäisikö mielesi, mikäli meillä olisi puolue, joka voisi lonkalta ihan konkreettisesti listata ajamiaan asioita demokratian ja avoimuuden edistämiseen?

Olen ihan vasta jutellut useammankin sellaisen ihmisen kanssa, jotka eivät yksinkertaisesti voineet kuvitella tämmöistä puoluetta. Tällä kertaa joku puolusti piraatteja ja piti meitä nuorten ainoana mahdollisena puolueena. Eräs vastasi tälle kiroillen, että piraatithan on yhden asian puolue ja kertoi äänestävänsä muita.

Murhaajapuolueesta päivää

"Miksi puolueenne haluaa samaistua nimellään rosvoihin ja murhaajiin? Miksette ole saman tien murhaajapuolue?"

Piraattipuolueen nimeä ihmetellään usein, varsinkin näin vaalikampanjoiden aikana.

Sisäilmaongelmien tutkimus, julkistus ja korjaus

Vaasa, kuten useat muutkin kunnat, kärsivät julkisten tilojen sisäilmaongelmista. Ongelmat eivät tosin aina kunnolla näy, mikä on ymmärrettävää, sillä toistaiseksi ei ole ainakaan suuressa käytössä tehokasta tapaa mitata tehokkaasti ja edullisesti sisäilmaongelmia ja niiden aiheuttajia.

Yhteiskunta hoi! Älä jätä!

Valtio, joka kutsuu itseään hyvinvointivaltioksi vuonna 2017, mutta jossa kumminkin on viimeisten tilastojen mukaan n. 8000 asunnotonta, ei ole mikään hyvinvointivaltio. Luku on karkea arvio, koska tilastot eivät laske mukaan esim. kaverien luona asuvia ihmisiä, joten vailla omaa asuntoa olevien määrä voi olla huomattavasti suurempi.

 

 

Kuntavaaliehdokas 2017

Olen kuntavaaleissa 2017 Oulun ehdokkaana Piraattipuolueen listoilla. Olen ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen opiskeluajoistani lähtien, jolloin toimin koulumme ja yksikkömme opiskelijakuntien hallituksissa. Tämän kautta päädyin myös istumaan koulumme opintotukilautakuntaan useaksi vuodeksi.

"Varoitus markkinaoikeuteen haastamisesta" -laillista kiristystä? osa kaksi

Kirjoitin perjantaina  & julkaisin maanantaina kirjoituksen Tekijänoikeusvalvonta Adultia Oy:n minulle lähettämästä kiristyskirjeestä: http://tonialenius.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230793-varoitus-markkinaoike...

 

Piraatin Turku - kuntavaaliohjelma 2017

Monille voi äkkiseltään olla vaikeaa hahmottaa, mitä piraattipuolueella on annettavana kuntavaaleissa. Piraateilla on kuitenkin kattava vaaliohjelma, jossa puolue tarjoaa kuvan tulevaisuuden kunnasta, jossa päätöksenteko on avointa, läpinäkyvää ja osallistavaa jo suunnittelun alkaessa. Kunnassa on otettu käyttöön uusia tapoja tuottaa palveluita yhdessä kolmannen sektorin ja yritysten kanssa palvelusetelien ja palvelualoitteen keinoin.

Syö roskasi!

Aloitan tämän blogin kertomalla oman henkilökohtaisen syyn, minkä takia otin tämän aiheen kuntavaaliteemakseni:

 

Opiskelen kirjoitushetkellä ravintolakokiksi. Suhtaudun ruokaan intohimolla! Haluan tehdä hyvää ja laadukasta ruokaa ja paras kiitos minulle on se, kun lautanen on tyhjä!

 

Kuntavaalit: Kuntalaiset, vaatikaa ehdokkailta ja valtuutetuilta enemmän

Kuntavaalit lähestyvät ja reilun kahden kuukauden kuluttua - sunnuntaina 9.4. - kuntien asukkailla on mahdollisuus, jopa velvollisuus ottaa kantaa siihen millaisilla arvoilla ja tavoitteilla kotikuntaa kehitetään seuraavien vuosien aikana.

Arvio eduskunnan ulkopuolisten puolueiden mahdollisuuksista kunnallisvaaleissa

Tällä hetkellä Suomessa on neljätoista rekisteröityä puoluetta, joista kuusi on eduskunnan ulkopuolisia. Monet miettivät varmasti, kuinka mielekästä eduskunnan ulkopuolisilla puolueilla on osallistua kevään kunnallisvaaleihin, jos resurssit ovat niukat ja pelko siitä, että äänestäjät eivät pitäisi niitä kovin uskottavina, suuri. Muutamalla niistä on kuitenkin rajatusti mahdollisuuksia tuoda itsensä esiin, joten niistä kannattaa olla tietoinen niidenkin, jotka tekevät omaa vaalityötään suurempien eduskuntapuolueiden riveissä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä